"Kiitos teille, että olitte mukana hääpäivässämme! Roolinne oli tärkeä, ja onnistuitte siinä täydellisesti. Ruoka oli herkullista ja kauniisti esillä. Joskin eräs 4-vuotias pikkuvieraamme tohti olla erimieltä. Hänelle ruoka ei oikein maistunut, koska oli kuulemma "liian terveellistä" 😉 No, tuore ja terveellinen menu olikin meidän hääparin toiveissa, joten ainakin tämän palautteen perusteella siinä onnistuttiin :)" -  Huvitupa Catering suomalais-hollantilaisessa hääjuhlassa Espoossa elokuussa 2017
 
Kiitos Huvitupa eilisestä! Oli ihanat häät 😊 Oli helppo olla, kun pystyi täysin luottamaan siihen, että kaikki sujuu hyvin ja niinhän sujuikin. Sali oli laitettu todella nätiksi, DIY baari oli todella hieno, ennenkaikkea ruoka oli herkullista ja vieraat kehuivat sitä myös todella paljon! Tunnelma oli katossa ja vieraat viihtyi. Mahtava päivä kertakaikkiaan! Ei voi muuta kuin suositella lämmöllä  - Elina ja Reima, lokakuussa hääjuhlaa Huvituvalla viettänyt onnellinen hääpari 2017
 
"Meidän päivä oli 30.9. Suositukset ansaitsee juhlapaikkamme Huvitupa (Vantaa), minkä henkilökunnan ansiosta juhlien suunnittelu oli todella stressitöntä. Heidän pakettiinsa kuului kaikki koristeluita ja siivoamista myöten! Hääviikon tiistaina veimme juhlapaikalle kaikki haluamamme koristelut ohjeineen, ja henkilökunta hoiti loput. Helppoa kuin mikä! Iso plussa siis heille." - nuoren hääparin lähes 100 hengen häät Huvituvalla syyskuun lopussa 2017
 
"Kiitos teille ihanien juhlien järjestämisestä, päivästä tuli juuri sellainen kuin haaveilimmekin!" / "Todella yllättävän viihtyisää ja toimiva miljöö. Oikein hyvät tarjoilut ja hyvä palvelu sekä erinomaista ruokaa." / "Moni kakku sisältä kaunis! Rakennuksen ulkopuolelta ei arvaisi, mikä helmi sisällä lymyää 🙂 Viihtyisä tila ja todella herkullinen ruoka." - kommentteja elokuisissa häissä Huvituvalla 2017
 
"En tiedä miten voin kiittää tarpeeksi meidän suuren päivän onnistumisesta Huvituvan poppoota!
Ruoka oli tosi hyvää ja kaikki sujui moitteettomasti päivän aikana. Asioiden hoitaminen on helppoa, kun rautaiset ammattilaiset osaavat auttaa suunnitteluissa ja olimme todella rentoutunein mielin koko päivän.
Ensimmäisestä puhelusta alkaen olemme olleet ihastuneita teidän tyyliin! Ja tilasta tuli mielettömän upea!
Kiitos kiitos kiitos!" -
häät Huvituvalla heinäkuussa 2017
 
"Todella hyvä juhlapaikka! Erittäin ammattimainen henkilökunta, hyvää ruokaa ja riittoisat tilat. Lämpimästi suosittelen!" - tuore aviopari heinäkuisissa häissä 2017
 
"Kaikki meni paremmin kuin hyvin ja tulemme suosittelemaan teitä vahvasti! Myös todella monet vieraat kehuivat ruokianne ja ovat kysyneet meiltä yhteystietojanne! Ilman muuta, jos ja kun tulee jotain muita isompia juhlia, niin olemme teihin yhteydessä." - Huvitupa Catering kesäkuisissa häissä Vantaalla 2017

 
"Kaikki sujui hienosti ja hauskaa oli kaikilla! Järjestelyt sujuivat helposti kanssasi ja mikäli tarvetta jatkossa ilmenee, tiedämme kehen ottaa yhteyttä =)" - Huvitupa Catering kesäkuisissa häissä Sipoossa 2017
 
"Eilen vietimme anoppini muistojuhlaa Huvituvassa. Kaikki oli järjestetty juuri niin kuin sovimme. Ruoka, salaatit kakut suussa sulavan hyviä. Sali koristeltu kauniisti. Saimme soittaa omaa live musiikkia. Kiitos omistaja Juhalle upeasta muistojuhlan järjestämisessä. Varmasti tulemme vielä uudestaan toivottavasti kuitenkin vähän iloisempien juhlien merkeissä. KIITOS!" - lämminhenkinen muistotilaisuus Huvituvalla keväällä 2017
 
Asiakaspalautetta Naisten Breikki-tapahtumasta 8.3.2017 Huvituvalla. Breikin ohjelmassa oli hiusnäytös sekä naistenpäivän brunssi. Yhteistyössä tapahtumassa olivat mukana Kampaamo LORU, Oh My Lashes, KruunuKukka sekä juhla- ja somistuspalvelu So Boho :
" Kiitos mukavasta piristyksestä arjen keskellä. Oli kiva päästä maistamaan ruokia ja rentoutumaan." / "Ihana tilaisuus - kiitos!" / "Kiitos, oli tosi kivaa ja hyvä ruoka." / "Super-ihana tilaisuus ja mielenkiintoinen. Mainostan ilolla!" / "Mahtava ruoka ja ihana paikka!" / "Todella ihana piristys arkeen. Maistuvat tarjoilut, tapahtuma ylitti odotukset."
 
"Olipa hieno kokemus juhlia syntymäpäiviä Huvituvalla! Kiitos hyvin hoidetusta hommasta, ruoka oli hyvää, järjestelyt loistavia ja kansa viihtyi. Kaikki meni hienosti meidän kannalta, toivottavasti myös sinun puolelta. Kiitos vielä loistavasta palvelusta!
 

"Vietimme 15.10. häitämme Huvituvalla ja ei olisi voinut paremmin onnistua!! Suunnittelu oli helppoa omistajapariskunnan kanssa ,jotka ovat aivan ihania ihmisiä ja itse tapahtuma oli heidän ansiosta TODELLA UPEA JA ONNISTUNUT. Jätimme esim koristelun heidän harteille ja paikka oli kaunis .Vieraamme kävivät moneen kertaan kehumassa ruokaa ja lapset oli huomioitu pyynnöstämme hienosti. Kaikki sujui tiptop, upeasti järjestetty kaikki, olemme todella tyytyväisiä ja iloisia, kaikki sujui upeasti !!! KIITOS!" -Krista ja Martti

"Tilasin Juhalta rippijuhliin kolme kakkua: suklaa-banaanikakun, mango-limejuustokakun sekä marjaisan juustokakun. Olivat kaikki suussasulavan herkullisia. Kuljetus toimi erinomaisesti. Ekstrana sain vielä hienot tarjoiluastiat käyttööni juhlan ajaksi."

"Haluan kiittää Sinua Simonkylän Abien vm. 1981 puolesta viime perjantain 26.8.2016 juhlamme loistavista järjestelyistä. Tila oli juuri meille sopiva, ruoka todella hyvää ja sinä toimit hienosti Hupi-isäntänä. Voin todellakin suositella Huvituvan palveluita ruokineen kaikkineen kenelle tahansa! Kanssasi oli todella mukava asioida!"

Asiakaspalautetta Huvituvan 15.6.2016 olleesta Tasting-tapahtumasta:

"Tapahtuma oli hyvin järjestetty, enkä keksi mitään negatiivista sanottavaa. Ruoka oli erinomaista! Erityiskiitos suklaabanaani-kakusta, nam! Tilaisuus selvensi myös tulevaa menuvalintaa tulevissa häissä: emme lähtökohtaisesti ole possunlihan ystäviä, mutta tilaisuudessa tarjoiltu ruoka vei kielen mennessään ja muutti ennakkokäsityksen kyseisestä ruoasta. Huvituvan ruoka on todella paljon laadukkaampaa kuin yleensä ns. perinteisen pitopalvelun tarjoama – ihan kuin olisi syönyt laadukkaassa ravintolassa! Itse rakennus, jossa juhlatila sijaitsee, ei välttämättä ulkoapäin näytä niin viihtyisältä, mutta sisällä käydessään ymmärtää kuinka kaunis se on. Kiitos vielä kerran loistavasta tilaisuudesta!" /  "Kaunis kiitos ihan loistavasta tasting-illasta! Ruoka aivan taivaallista - kaikki mitä suuhun laitoin oli hyvää! Ruoka oli nätisti laitettu esille ja kaikesta huomasi, ettei raaka-aineissa oltu säästelty! Eri alan asiantuntijoiden yhdistäminen samaan tilaisuuteen oli loistoratkaisu! Näin kokonaisuus hahmottuu selkeästi! Yhteistyökumppaninne olivat innokkaita kertomaan  omista kokemuksistaan ja ehdottamaan vaihtoehtoja omien juhlien järjestämisessä." / "Nyt taisi onnistua pitopalvelun valinta!! Kiitos loistavasta tapahtumasta - tehkää tästä traditio!" / "Maukkaat ruuat, kauniisti tarjolla, kakuista paras oli mango-juustokakku, täysosuma!" / "Kiitos! Ruoka oli erinomaista, kukat kauniita, kattaukset ihania ja muutenkin mukavaa - kivoja ideoita!" / "Tosi ihana tapahtuma, olisi voinut maksaakin tällaisesta tilaisuudesta! Hyvä ruoka ja ihania ihmisiä ja rento meininki koko tapahtuman ajan." / "Oikein onnistunut ja osuva juhla - tilat olivat hienot!" / "Kiitos mukavasta tapahtumasta tarjoilut olivat ensiluokkaiset!" 

"Valitsimme Huvituvan hääpaikaksemme lukuisien tarjouspyyntöjen jälkeen. Valintaamme vaikuttivat seuraavat tekijät: yksi avara sali, johon kaikki 80 vierastamme mahtuivat - tämän lisäksi myös bändi ja tanssitila, neutraali värimaailma salissa, erittäin kohtuullinen ja selkeä hinnoittelu (yksi pakettihinta, joka sisältää kaiken paitsi juomat), joustavuus alkujärjestelyissä ja tavaroiden poisviennissä sekä se, että saimme juhlia pikkutunneille saakka - ei nimittäin onnistu kovin monessa muussa juhlatilassa. Juhlista tuli todella meidän näköiset, kiitos!"

"Juhlimme omia häitämme Huvituvalla ja aluksi hiukan epäröimme juhlatilan sijaintia 4. kerroksessa. Tila osoittautui kuitenkin päinvastoin ihan huipuksi - saimme juhlia rauhassa kello kahteen saakka ketään häiritsemättä. Huvituvalla on tilava parveke, jonne pääsee kyllä tarvittaessa vilvoittelemaan. Omassa vaa'assamme painoi sijainnin suhteen se, että juhlatila sijaitsi lähellä Pyhän Laurin kirkkoa ja paikalle pääsi helposti myös julkisilla. Hinta-laatu -suhde oli erinomainen, ruoka loistavaa ja palvelu ystävällistä ja toimivaa. Me ainakin olimme kokonaisuuteen todella tyytyväisiä ja voimme suositella itse paikkaa lämpimästi myös muille!"

"Meillä hääjuhlat nyt juhlittu ja täytyy sanoa, että kaikki meni nappiin ja ylimääräisenä hyvänä oli henkilökunnan joustavuus ja palvelu ylipäätään. Juhlat olivat todella onnistuneet, myös vieraiden mielestä, joilta kiitosta tuli runsain mitoin. Kaikki hoitui alusta loppuun - pöytien koristelusta loppusiivoukseen henkilökunnan puolesta. Kaiken kaikkiaan todella hyvä palvelu ja kokonaisuus....ja ai niin, ruoka oli huippuhyvää!"

"Tyttäremme yo-juhlat sujuivat Huvituvalla todella mainiosti! Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Juha on ammattitaitoinen juhlien järjestäjä, nämäkin 60 hengen juhlat hän hoiti yksin ja todella hyvin. Voimme suositella Huvitupaa juhlapaikaksenne."

"Helmikuisissa häissämme sekä ruoka että palvelu olivat erinomaista!"